Markkinointiviestintä

1. maaliskuuta 2017

Prezi kampanja ryhmätyö

http://prezi.com/y98im3zx_zxs/?utm_campaign=share&utm_medium=copy&rc=ex0share



Megatärskyt

Tässä on kuvia Varkaudessa megatärskyiltä otetuista esittely kojuista.

Osa pöydistä oli tyhjiä ja tylsiä mutta löytyi myös sellaisia joissa oli käytetty värejä ja muita virikkeitä. Melkeinpä jokaisella yrityksellä oli karkkia tarjolla ja jotain muuta käytännöllistä.









Vitriini

Tämän vitriini esillelaiton teemana oli vihreä.
Aloitimme tietysti ensin suunnittelemalla paperille miltä haluaisimme esillelaiton suunnilleen näyttävän. Päätimme tehdä vitriinin silmälaseista. Halusimme käyttää vain yksiä laseja joten huomio kohdistuisi juuri niihin.

Aloimme rakentamaan esillelaittoa ensin lattiasta, niittasin vaneriin kiinni vihreän kankaan jotta se olisi suorassa ja pysyi paikallaan. Ensimmäisessä kuvassa kuitenkin näkyy miten ensin kokeilimme jos kangas olisi aseteltu hieman ryppyyn, päädyimme kuitenkin tasaiseen pohjaan.



Sitten asettelimme peilin oikealle korkuudelle ja hyvään kohtaan. Keksimme myös käyttää puisia "ruukkuja" joihin laitoimme tekokasveja luomaan ilmettä.

Sitten päällystin edellisissä kuvissa näkyvän rautaisen kehikon samalla kankaalla jota käytetään pohjassa, kankaan kiinnittämisessä meni aikaa koska se täytyy saada suoraan ja tiukasti kiinni.


Sitten päällystimme muovisen rasian kultaisella paperilla jotta se näyttäisi silmälasi kotelolta, asetimme lasit siihen ja laitoimme vielä pöydälle koriste kiviä. 
Viimeiseksi teimme asiakasinformaation. 



Lisää kuvia valmiista vitriinistä.













Tentti






23. helmikuuta 2017

16. helmikuuta 2017

Työprosessin hallinan "esitelmä"



Ystävänpäivä

Sakky Shopin näyteikkuna

Teimme Sakky shopin näyteikkunaan somistuksen joka olisi ystävänpäivä henkinen.
Aloitimme suunnittelemalla ja piirtämällä paperille miltä haluaisimme ikkunan näyttävän.
Ensin aloimme leikkaamaan ja tekemään sydän "verhoja".


 Verhoissa oli iso homma mutta ne näyttivät lopulta hienolta ikkunassa.
Niiden alle laitomme "lunta".

 Haimme oksia metsästä ja spray maalasimme ne hopeiksi, valkoisiksi sekä vaaleanpunaiseksi ja laitoimme ne kulhoihin.
Asettelimme yli jääneitä sydämmiä "lumen" päälle sekä pienempiä sydämiä ripustimme roikkumaan oksista.






Myyjäiset

Kynttilä pöytä

Suunnittelimme ja toteutimme kynttilä pöydän ystäväni kanssa myyjäisiin. 

Aloitimme paketoimalla kynttilöitä.
Sitten laitoimme sopivan pöytäliinan pöydälle ja aloimme sommittelemaan tuotteita.



Ryhmittelimme tuotteet niin että isot taakse ja pienet eteen. Laitoimme esille parittomat määrät tuotteita, näin esillelaitto on hienomman näköinen.





 Sitten teimme asiakasinformaation käsin ja lisäilimme vielä esillelaittoon somisteita.

















10. helmikuuta 2017

Visuaalisen myyntityön kenttätehtävä

Carlson

Kävin ottamassa kuvia ja tutkimassa Carlsonia joka on vähittäis- ja tukkukauppa myymälä.

Näyteikkunassa oleva esillelaitto koski kuukauden kanta-asiakasetua joka oli, että kun ostaa muumimukin (11,95€) saa kaupan päälle silikonisen mukin kannen jonka avulla muumimuki toimii take-away mukina. Tarjous oli todella houkuttelevan näköinen.


Tehokeinoina oli käytetty hienoja muumeilla varusteltuja pyöreitä pahveja jotka roikkuivat pöydän edessä. Väreinä oli vaaleansininen sekä vaalenpunainen.
Tässä ikkuna ulkoa, kuvista ei saa selvää kunnolla koska ulkona oli kirkasta. Jos katsoo tarkasti voi huomata että sama mainos kanta-asiakasedusta näkyy myös ulos.


Ikkunassa oli myös pannuja.


Sisällä ensinnäkin sisustus puolella kävi hyvin ilmi Ystävänpäivä. Osaksi pöytiin oli laitettu alennus tuotteita ja jokaisen pöydän päällä oli lappu "Muista ystävää 14.2". Pöytien tuotteet oli hyvin sommiteltu sekä tuotteet sopivat hyvin yhteen värien puolesta.



Ensimmäisessä pöydässä oli kivan kirkkaita ja pirteitä kevään värejä.

Sen vieressä olevassa pöydässä oli neutraaleja värejä ja tuotteet oli aseteltu hyvin mielyttävän näköisesti pöydälle.



Sini-tuotteiden kampanja joka oli hyvin esillä ja nähtävillä.
Tuotteet oli hyvin sijoiteltu. Esillelaitto oli muodoltaan symmetrinen ja silmää miellyttävä.


Seuraavissa kuvissa on talouden tuotteista tehtyjä pöytiä joissa on todella paljon tavaraa. Mielestäni ne olisivat hienompia ja selvempiä jos tuotteita olisi vähemmän.
 

Yleisesti tykkäsin esillelaitoista. Ne olivat hyvin toteutettuja ja tuotteet oli aseteltu osittain vähän vinoon tai kellalleen, niin esillelaitto ei ollut tylsän näköinen. Talouden pöydillä voisi olla vähemmän tavaraa mutta muuten hienot!